PEKOTEK OY ON SOLMINUT JÄLLEENMYYNTISOPIMUKSEN RICHARD STEEN (SWE) KANSSA

Pekotek Oy on solminut jälleenmyyntiä koskevan sopimuksen Ruotsissa toimivan, vuosia alalla vaikuttaneen Richard Steen:in kanssa. Jälleenmyyntisopimuksen tarkoituksena on viedä paikallisen vaikuttajan kanssa yhteistyössä suomalaista osaamista ja ammattitaitoa Ruotsin markkinoille.
Yhteistyö
Yhteistyösopimus saatiin aikaan lokakuussa 2021, karujen alaa koskettavien koronavuosien jälkeen. Pekotek Oy ja Richard Steen lähtevät innoissaan tähän yhteistyöhön, toivoen sen hyödyttävän molempia. Pekotekille avautuen jalansija Pohjoismaihin, sekä Richard Steenille uutta innovatiivista osaamista suomalaisella ammattitaidolla. Yhteistyötä on yhdessä pedattu jo ennen COVID-19 pandemian alkua, mutta pandemian puhkeaminen sotki ja viivytti vientimyyntisuunnitelmia.
Toiveena yhteistyön pohjalta on laajentaa toimintaa Ruotsista myös Norjan markkinoille, sekä myöhemmin muualle Pohjoismaihin.
Yhteisvoimin suomalaista osaamista Pohjoismaisille markkinoille.
Richard Steen
Richard Steen on yrityksenä oman asemansa lunastanut Ruotsin teollisuusalalla jo vuodesta 1972 asti. Alun perin Oslossa toimineen Richars Steen & Sønn AS yrityksen tytäryhtiönä rekisteröity yritys aloitti liiketoimintansa hiekkapuhalluskoneilla ja täydellisillä puhallusmaalauslinjoilla.
Nykyään tytäryhtiö toimii perheyrityksenä Anna-Carin ja Mats Englundin omistuksessa. Yritys toimittaa asiakkailleen isompia täysiä laitoksia sekä erilaisia kulutustarvikkeita ja varaosia.